top of page
CAV - Logo (invert).png
KTeam-9.jpg

RATKAISUT

Tekniikka joka palvelee tavoitetta.

Tapahtumat ovat erilaisia, mutta yksi asia yhdistää niitä: tekniikan pitää tukea tapahtuman tavoitetta ja ohjata yleisön huomio oikeaan paikkaan.

 

Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumatekniikkaa erilaisiin tapahtumiin yritystapahtumista messuihin ja yleisötapahtumiin.

Ratkaisuja erilaisiin tapahtumiin.

Eri tapahtumat asettavat tekniikalle erilaisia vaatimuksia. Yritystapahtuma, messuosasto tai televisiotuotanto toimivat kaikki hieman eri tavoin.

Siksi suunnittelemme ratkaisut aina tapahtuman tavoitteen, tilan ja yleisön mukaan.

Vuorimies-9.jpg

Yritystapahtuma on aina investointi – viestiin, ihmisiin tai asiakassuhteisiin. Kun tekniikka tukee sisältöä ja pitää yleisön huomion oikeassa paikassa, tapahtuma voi tuottaa sen vaikutuksen, jota varten se on järjestetty.

Yritystapahtumat.

Tehosekoitin-20.jpg

Yleisötapahtumissa ihmiset tulevat viihtymään, kokemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Tekniikan tehtävä on rakentaa puitteet, joissa elämykset näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat koko yleisölle.

Yleisötapahtumat.

Sesonkivalaistus-32.jpg

Ulkovalaisulla voidaan muuttaa paikkaa ja sen tunnelmaa. Oikein suunniteltu valo lisää viihtyisyyttä, tuo esiin ympäristön parhaat puolet ja voi samalla vahvistaa paikan tai brändin identiteettiä.

Ulkovalaisu.

Lux26-34.jpg

Hyvä suunnittelu luo perustan toimivalle tapahtumalle. Kun tekniset ja visuaaliset ratkaisut suunnitellaan huolellisesti, tapahtuma toimii sujuvasti ja tukee sitä, mitä sillä halutaan saada aikaan.

Suunnittelupalvelut.

Kongressi & Evento-8.jpg

Ulkovalaisulla voidaan muuttaa paikkaa ja sen tunnelmaa. Oikein suunniteltu valo lisää viihtyisyyttä, tuo esiin ympäristön parhaat puolet ja voi samalla vahvistaa paikan tai brändin identiteettiä.

Messut.

NHL-5.jpg

TV-tuotannoissa sisältö välittyy katsojalle kuvan ja äänen kautta. Tekniikan tehtävä on varmistaa, että katsojan huomio pysyy siellä missä tarina tapahtuu.

TV-tuotannot.

LUX Helsinki 2024 - Marimekko
Pizzamestari & Burgeribattle finaalit
LUX Helsinki 2024 - Sankarihaudat
Forum X Sony Music Festival 2023
Helsingin uusivuosi 2024
Ateneum Gaala
Evento Awards 2024
K-Team Päivät 2024
Idols 2018
Framery One Launch
X-Factor
Evento Awards 2025
Amex Members Night
Helsingin Juhlaviikot: Bang On A Can
LUX Helsinki 2026 - Chapters
Helsingin kauppahallien sesonkivalaisu
Taiteiden Yö 2023
Vantaa 50v juhlaprojisointi
Joukkuevoimistelun MM-kisat
World Dog Show 2025
Porvoon Valot 2026
Helsingin uusivuosi 2023
Kajo 2022
Strauss konsertti
Linnanmäen Valokarnevaali 2024
Helsingin uusivuosi 2025
Gloria Fashion Show 2018
Linnanmäen Valokarnevaali 2025
Miss Suomi 2025
Porvoon Valot 2025
Chisu x Stockmann
Fiskars 375 juhlaillallinen
Elisa Masters 2024
Step Up School – Kevään 2024 oppilasnäytökset
Tehosekoitin Jäähalli
Pepsi Max - Pulse of Helsinki
Coca-Cola Fan Zone
K-Team Päivät 2025
041 Evento Awards 2024.jpg

Eri tapahtumat, sama perusajatus.

Jokainen tapahtuma on erilainen, mutta yksi periaate pysyy samana: tekniikan tehtävä on ohjata yleisön huomio siihen, mikä tapahtumassa on tärkeää.

Suunnittelussa tarkastelemme esimerkiksi:

  • missä yleisö on

  • mitä he näkevät

  • mitä he kuulevat

  • mihin heidän huomionsa kiinnittyy

Näiden kysymysten pohjalta tekninen kokonaisuus suunnitellaan tukemaan tapahtuman tavoitetta.

bottom of page