Capital_AV_Huuma_2048px_18.jpg

VIRTUAALITAPAHTUMAT

Tapahtumien toteuttaminen onnistuu myös virtuaalisesti. Virtuaaliset tapahtumat muodostuvat usein samoista elementeistä kuin livetapahtumatkin, mutta vuorovaikutus vieraiden tai yleisön kanssa tapahtuu verkon yli.

 

Tapahtumaympäristö voi olla yhtä hyvin asiakkaan omissa tiloissa kuin vaikka kongressikeskuksessakin. Me tuomme studion ja tapahtumatekniikan sinne, missä sitä tarvitset.

 

Yksinkertaisimmillaan tapahtuma voi olla yhdensuuntainen stream-lähetys asiakkaan omissa kanavissa tai asiakkaan brändin mukaan muokattavalla jakelualustallamme. Vuorovaikutus syntyy viestiseinän ja katsojille tarjottavien osallistavien kyselyiden ja äänestyksien kautta.

 

Virtuaalitapahtuman monipuolisuutta ja vuorovaikutusta voidaan lisätä ottamalla mukaan vierailevia puhujia etäyhteyksien avulla. Tarvittaessa järjestämme vaikka virtuaalisen paneelikeskustelun, jonka osallistujat voivat olla missä päin maailmaa tahansa.

 

Yhden tapahtuman sisällä voi olla käynnissä useampia lähetyksiä samanaikaisesti, jolloin katsoja voi valita tarjonnasta kulloinkin häntä eniten kiinnostavan sisällön messujen tapaan.

Laadukas kamerakalusto

 Kuvausvalot

 

 Puhujatuki

 

 Tarpeeseen sopivat mikrofonit

 

 Ajokone esitysmateriaaleille

 Muokattava jakelualusta

✔ Kuvapinnat ja lavat

S-striimi

M-striimi

Extra

  • Yksi kamera

  • Kuvausvalot

  • Puhujanäyttö

  • Klikkeri

  • Presentaatio tietokone

  • Kaksi (2) langatonta mikrofonia

  • Monitorit äänelle

  • Ääni- ja kuvamikserit

  • Striimin lähetyslaitteisto

  • Jakelualusta asiakkaan teemalla

  • Moderoitava viesti- ja kyselysovellus

  • Ääni-, stream- ja videoteknikot

Paketti sopii hyvin verkkoseminaa-reihin, yritys- ja tuote-esittelyihin sekä tiedotustilaisuuksiin, joissa on rajattu määrä livepuhujia.

  • Kaksi robottikameraa

  • Miehitetty seurantakamera

  • Kuvausvalot

  • Puhujanäyttö

  • Klikkeri

  • Presentaatio tietokone

  • Langattomat mikrofonit tarpeen mukaan

  • Monitorit äänelle

  • Ääni- ja kuvamikserit

  • Striimin lähetyslaitteisto

  • Jakelualusta asiakkaan teemalla

  • Moderoitava viesti- ja kyselysovellus

  • Ääni-, stream-, kamera- ja videoteknikot

Paketti sopii isompiin virtuaalitapahtumiin, joissa lavalla on useampia ihmisiä kerralla ja joissa katsojalle halutaan tarjota erilaisia kuvakulmia.

Etäpuhujat

​Tarvittaessa paketteihin voidaan lisätä resurssit etäpuhujien hallinnointiin yksittäisistä puheenvuoroista useamman hengen paneelikeskusteluihin.

Suuri seuraajamäärä

Onko arvioitu seuraajamäärä yli tuhat tai vai peräti toistakymmentätuhatta? Ei ongelmaa. Isompikaan yleisöryntäys ei pääse synnyttämään ruuhkaa lähetykseen, kun kaistaa vain osataan leventää etukäteen.

Studiolle puitteet

Stream Studio - S
Stream Studio - M
Stream Studio - L
Stream Studio - XL

Striimauslaitteiston täydennykseksi tarvitset studiolle puitteet. Tai jos kuvauskalusto ja -henkilöstö löytyvät jo omasta takaa, saat meiltä myös pelkästään laadukkaat puitteet lavoineen ja esityspintoineen.

 

Valinnan varaa löytyy aina S-koon yhdestä inforuudusta XL-kokoluokan valaistuun lavaan tarkkoine ja muokattavine LED-screeneineen.

OTA YHTEYTTÄ!